llmailu harrasteena



Moottorilento ja ultralentäminen on harrastus, joka tarjoaa virikkeitä ja haasteita kokeneillekin harrastajalle. Lentäminen tarjoaa samalla mielenkiintoisen mahdollisuuden liikkumiseen ja elämyksiä täynnä olevaan matkailuun.

Lentäminen voi olla yksinkertaisimmillaan vain paikallislentoja lähtö- ja laskupaikan ollessa oma tuttu kotikenttä, tai esimerkiksi matkalento Räyskälästä johonkin kotimaan kohteeseen tai jopa Viroon tai Ruotsiin. Ei ole lainkaan tavatonta, että kerhon jäsenet lentävät itse esimerkiksi muualla Suomessa oleviin työtapaamisiin kerhon koneilla yhdistäen näin työn ja harrastuksen.

Vaikka lentämistä voikin harrastaa ympäri vuoden, kesä on tietenkin aina lentotapahtumien aikaa. Ilmailukerhot suhtautuvat vieraisiin avoimesti ja mm. erilaisia Fly-In -tapahtumia ja lentoralleja järjestetään etenkin kesäisin niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Moottorilento



Harrasteilmailu moottorikoneilla tarkoittaa keveillä, alle 2000 kg painoisilla lentokoneilla tapahtuvaa toimintaa. Toiminta keskittyy pääosin kesäkauteen, mutta moottorilentoa harrastetaan aktiivisesti myös talvella.

Moottorilentokoneiden parissa voi myös harrastaa vesilentämistä, taitolentoa, suksilentämistä seä tarkkuuslentoa. Lisätietoja löydät esimerkiksi Suomen Ilmailuliiton sivuilta (ks. linkit)

Vuonna 2004 lennettiin moottorilentokoneilla 54 000 tuntia, joista harrastusilmailun osuus on noin 29 000 tuntia1. Moottorilennon osuus kaikesta lentämisestä on säilyttänyt asemansa hyvin, tiukentuvista viranomaismääräyksistä ja kustannustason noususta huolimatta.

PPL lupakirjojen määrä oli noin 5699 (96). PPL lupakirjaa ei saa käyttää ansiotoimintaan, joten voidaan olettaa niiden olevan pääosin harrastajien hallussa. Laskennallisesti keskimääräinen harrastaja lentää noin 10 tuntia vuodessa.


Ultralentäminen



Ultrakevyiden lentokoneiden kehitys on ollut huimaa. Uusimmat tyypit muistuttavat erittäin paljon tavanomaisia moottorilentokoneita. Lajin suosio onkin kasvanut Suomessa huimasti samassa tahdissa kuin moottorilennon lupakirjavaatimukset ovat kiristyneet. Vuonna 2004 lennettiin noin 11 000 tuntia ultralentokoneilla (1).

Ultrat eroavat varsinaisista moottorikoneista suorituskyvyltään ja niiden enimmäispainoa on rajoitettu 450 kiloon. Mikäli lentäminen rajoittuu hyviin sääolosuhteisiin, mutta useimmille se riittää aivan mainiosti. Myös ultrakevyet lentokoneet mahdollistavat suksilla lentämisen tai vesilentämisen, joka tarjoaa aivan uusia elämyksiä.

Ultralupakirjaan vaadittavaa koulutusta saa kerhoissa eri puolilla maata. Lupakirja on voimassa viisi vuotta kerrallaan. Suomessa oli vuoden 2004 lopussa 867 voimassa olevaa lupakirjaa. Koneita oli 215 kappaletta.

1 Lähde: Lentoturvallisuushallinnon vuositilastot, Huhtikuu 2005